Vuorovaikutus on Personal Trainer -valmennuksen kulmakivi

Fit Mestarin yrittäjää Johnny Furua motivoi halu auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Hyvä Personal Trainer luo asiakkaalle halun lähteä salille.

Personal Trainerin avuksi ottamisen motiivina voi olla painonpudotus, elämäntapamuutos tai vaikkapa treenirutiinin synnyttäminen. Fit Mestarin yrittäjä Johnny Furu kertoo, että valmennus toteutetaan aina yksilöllisesti, kahta samanlaista asiakasta ei ole.

– Kartoitan aina asiakkaan tarpeet alkukeskustelulla. Lisäksi haluan tietää asiakkaan tavoitteen. Motiivi voi olla esimerkiksi painonpudotus, arjessa jaksaminen, kropan urheilullisempi ulkomuoto tai terveys. Usein kyse on kokonaisvaltaisesta elämänmuutoksesta.

Hyvän Personal Trainerin avulla myös kokenut treenaaja löytää uusia tapoja harjoitella.

– Minulla on asiakkaita, joilla voi on pitkä kilpailukokemus vaikkapa fitneksessä, ja osalla ei ole lainkaan kokemusta kuntosalilta. Minulle jokainen asiakas on yhtä tärkeä ja mielekäs.

Aloittelijan kohdalla on tärkeää opetella liikkeet oikein ja luoda rutiini harjoitteluun. Hyvä Personal Trainer osaa luoda asiakkaalle halun lähteä salille, jolloin kynnys jättää treeni väliin on korkea.

Aloittelevan treenaajan loukkaantumisen riski pienenee, kun oikeat liikeradat harjoitellaan ammattilaisen ohjauksessa. Furu kertoo, että elämäntapamuutoksen yhteydessä kartoitetaan myös ruokavalio. Lisäksi Personal Trainer on kullanarvoinen tuki muutoksessa.

– Kannustan esimerkiksi silloin, kun on ”repsahdattu”. Se ei haittaa, että nauttii välillä ruuasta tai juomasta. Muutoksia tehdään pienin askelin viikkotasolla, ei ateriakohtaisesti kaloreita laskemalla.

Personal Trainer -valmennus sopii kaikenikäisille

Furun asiakkaat koostuvat pääasiassa kiireisistä kaupunkilaisista, joilla on arki hektistä syystä tai toisesta. Ikähaitari kattaa kaikenikäiset nuorista eläkeläisiin.

– Tyypillinen asiakas on aiemmin liikkunut paljonkin, mutta treeni on jäänyt kiireisen elämän jalkoihin. Jos kunto on päässyt huonoksikin, niin sitä ei tarvitse täällä hävetä lainkaan.

Furu nauttii työstään ja mainitsee, että Personal Trainerin työ on intensiivistä.

– Kun minulle tulee uusi asiakas, panostan häneen todella paljon. Tapaamista voisi verrata ensitreffeihin, haluan saada paljon tietoa asiakkaasta ja tietysti antaa itsestäni ammattitaitoisen ja parhaan mahdollisen kuvan asiakkaalle.

Furu kertoo, että parhaan hyödyn saa pitkästä valmennuksesta. Suhteessa lyhyempään valmennukseen myös hinta on edullisempi.

– Kokonaissumma pitkässä valmennuksessa voi vaikuttaa kovalta, mutta hinnan voi jakaa kuukausittaiseen summaan. Mitä pidempi ajanjakso, sitä edullisempi on yksi kuukausi. Toki tarve voi olla vain lyhyemmälle setille, joka voi liittyä esimerkiksi tiettyjen liikkeiden tekniikan opetteluun.

Säännölliset Personal Trainer -tapaamiset tuovat tuloksia

Personal Trainer on salilla vain ja ainoastaan asiakasta varten.
– Työ on vaativaa ja sitä tehdään sydämellä. Olen melko varma, että kukaan ei tee tätä työtä rahasta. Tähän työhön motivoi halu auttaa ihmisiä voimaan paremmin.

Säännöllisyys on avain tuloksiin.
– Suosittelen tapaamisia aina vähintään kerran viikossa.

Furu on itse ollut aina urheilullinen.
– Lajeina oli nuorena monipuolisesti jalkapalloa, judoa, yleisurheilua. Kun olisi pitänyt keskittyä yhteen lajiin, niin keskityin kuntosalitreeniin ja muut lajit jäivät vähemmälle.

Furu kävi Personal Trainer -koulutuksen Pohjanmaalla vuonna 2011. Hän aloitti pikkuhiljaa ohjaukset päivätyön ohella.
– Muutin Vuonna 2014 Helsinkiin ja aloitin kokopäiväisen ohjauksen. Tällä hetkellä on takana noin 10 000 ohjausta.

Parasta Personal Trainerin työssä on Furun mielestä se, kun asiakas alkaa pohtimaan ja pallottelemaan itselle parhaita ratkaisuja. Furu kiteyttää Personal Trainerin valmennuksen hyödyn vanhaan sanontaan.
– Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja se pätee myös liikuntaan.

Johnny Furu on Fit Mestarin toinen omistaja, keskusjohtaja ja Personal Trainer -palveluista vastaava ohjaaja. Hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus Personal Trainerin työstä.

Uutiset

Uusimpana tulokkaana Ole.Fit Himos

Lue lisää »
Voima

Vuorovaikutus on Personal Trainer -valmennuksen kulmakivi

Lue lisää »
Ryhmäliikunta

Ripaus rohkeutta ja annos armollisuutta auttavat alkuun ryhmäliikunnassa

Lue lisää »
Uutiset

Ole.Fit = kuntosaliketju asiakkaita varten

Lue lisää »
Liikkuvuus

Kuntosalilla harjoittelu kannattaa kaiken ikäisenä

Lue lisää »
Hyvinvointi

Miten aloittaa harjoittelu tauon jälkeen? Liike on edullinen ja monipuolinen lääke

Lue lisää »